keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Opetuskseni seuranta 15.3, Anne A.


15.3 Anne A., 6h

Ullan lisäksi minulla oli Anne seuraamassa tuntejani perjantaina. Anne tuli hieman tuntien alkamisen jälkeen, joten en ehtinyt Annea briiffaamaan. Ja ehkä parempi niin. Annea hämmästytti se miten ahkeria ja toimeliaita opiskelijani tunnilla olivat. Kuten muista kommenteista saamistani palautteista voi lukea, ei asia aina ole näin. Liekö näillä tunneilla ollut sen verran kiire, etteivät opiskelijat juurikaan ehtineet facebookkia miettimään. Anne ihmetteli palautteessaan sitä, miten kärsivällisesti jaksan opiskelijoitani ohjata ja ohjeistaa selittäen samat asiat uudelleen ja uudelleen. Palautteiden perusteella olen itsekin siihen alkanut kiinnittämään huomiota ja tiedostan entistä vahemmin sen, että se on erityisopetuksen luonne, ei perusopetuksen.
Itseni kannalta oli mielenkiintoista havaita miten erilaisia palautteita sain eri ihmisiltä saman opetussession aikana. Ne eivät kuitenkaan olleet mitenkään ristiriidassa keskenään.

Lisäksi Anne esitti pohtivan kysymyksen soittamani musiikin laillisuudesta. Opetustunnit lienevät julkisia tilanteita, jolloin musiikin soittamiseen tarvitaan TEOSTO:lta lupa. Toisaalta soitan musiikkia palvelun kautta, josta itse maksan palveluntarjoajalle (Spotify) , joka tilittää soitetusta musiikista TEOSTOt. Miten sitten on? Saanko soittaa musiikkia vai rikoinko juuri tekijänoikeuksia?

Rupesin tätä pohtimaan ja löysinkin siihen vastauksen opettajan tekijänoikeudet -sivustolta.
Lyhyesti: “...kun pääset musiikkiin käsiksi joko maksamalla kuukausimaksua tai kuuntelemalla mainoksia, on sinulla myös oikeus esittää kappale opetuksessa.”, eli musiikkia saa soittaa opetustilanteessa, edellyttäen ettei sitä soiteta painetulta medialta. Kieroa, mutta laillista.



(30h/20h tai 45h/45h )

1 kommentti:

  1. Onpa ollut mukavaa lukea oman opetuksesi seurantaan liittyviä postauksia. Olet saanut paljon hyvää palautetta ja jopa ehtinyt muuttamaan omaa toimintaasi ja ottamaan siitäkin palautetta vastaan. Olen tosi iloinen, että olet ottanut opetusharjoittelun niin upeasti oman kehittymisesi välineeksi. Maj-Lisin nostama jaksamisnäkökulma on tosi tärkeä, ja sitä pitää varmasti työstää ihan jatkuvasti opettajuuden aikana.

    Tuo spotifytä koskeva tekijänoikeuskuvio on mielenkiintoinen, joskin ihan loistava juttu opettajan kannalta. Uudet välineet ja uudet tulkinnat, taitaa mennä juristeillakin vähän sormi suuhun. Ei tunnu tämä linjaus olevan ihan samassa linjassa vanhempien linjausten kanssa. Ajat muuttuvat. Laillisilla teillä ollaan, joten voidaan nukkua tältä osin yöt rauhassa.

    VastaaPoista