15.3. Ulla P., 6h
Ulla tuli paikalle hyvissä ajoin ennen tuntien alkamista. Ennen tuntien alkamista istuessamme kahvilla pyysin häntä kiinnittämään huomiota erityisesti siihen miten läheisesti kommunikoin opiskelijoiden kanssa, sillä kaikki aiemmat tarkkailijat olivat huomauttaneet minulle siitä, että ainakin ulkopuolelta katsoen näyttää siltä, että minulla on liian isämäinen suhtautuminen opettamiseen ja se on ehdottomasti sellainen asia, josta haluan eroon. Aivan kuten Maj-Lis edellisellä viikolla sanoi, tuo liika läheisyys kuluttaa erittäin paljon ja olin kiinnittänyt siihen aiemmin viikolla erityistä huomiota. Pidimme päivän mittaan pari taukoa, jolloin juttelimme opiskelusta erityisoppimismaailmassa Ullan ja Annen kanssa. Kummallekin heistä erityisoppiminen oli käsitteenä hieman vieras ja sain avata sitä heille aika runsaasti. On se kuitenkin sen verran vieras verrattuna perus oppimistilanteeseen missä tahansa muualla. Oppijoiden tuen tarve on kuitenkin selkeästi suurempi erityisopetuksen puolella kuin mitä se on normaalikouluissa.
Ullalta sain palautteen seuraavana iltana. Ulla kommentoi ettei hän ainakaan huomannut liiallista läheisyyttä opetuksessani, joten kaiketi olen saanut sitä petrattua parempaan suuntaan. Pitää kuitenkin pitää huolta siitä, ettei se vahingossakaan lipsahda takaisin sinne ‘isäasteikolle’.
Aivan kritiikittä en kuitenkaan välttynyt, sillä Ulla huomioi asian, jonka olen itsekin huomioinut jo heti opettajuuteni alkuvaiheessa: minulla on paha taipumus ruveta auttamaan opiskelijaa liiaksi ja liialti. Eli otan hiiren aivan liian nopeasti omaan käteeni ja rupean helposti tekemään opiskelijan puolesta asiaa. Tämä on toisinaan perusteltua, sillä usein opiskelijat ovat saaneet koodinsa niin pahasti solmuun, että ainut tapa selvittää opiskelija takaisin selville vesille on palauttaa koodi sellaiseen pisteeseen, että oppija voi ymmärtää sen, mitä kyseinen koodi tekee.
MUTTA...
Kyllä usein teen opiskelijoiden puolesta myös oikeasti helppoja toimenpiteitä, etenkin silloin kun opiskelijat näyttävät turhautuneen oppimiseen ja siihen miten haastavaa tämä on. Lisäksi Ulla nosti esiin ongelman, mitä en ollut tajunnut olevankaan: haastan kyllä oppijaa keksimään asian ytimen itse, mutten kuitenkaan anna hänelle aikaa oikeasti pohtia vastausta ja mahdollisuutta keksiä ratkaisua itsenäisesti ennen kuin tartun toimeen ja näytän miten asia tehdään. Pitää ehdottomasti kiinnittää myös tähän kysymysten asetteluun ja etenkin vastausten odottamiseen enemmän aikaa!
(24h/20h tai 39/45h)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti