Juutilainen aloittaa samalla mistä olemme omassa pienryhmässämme runsaasti käsittelemää aihetta: opettajuuden muutoksesta. Juutilainen haastoi pohtimaan sitä, että mitä syitä muutokseen on olemassa. Pohdimme ryhmässämme sitä, miten maailma on muuttunut. Enää opettaja ei ole se ainut oikea tiedon lähde, vaan kaikki maailman tieto on kaikilla saatavissa. Opettaja ei ole enää tiedon ylivaltias, vaan pikemminkin kontrolleri: mitä kannattaa lukea ja mitä ei. Miten tietoon kannattaa suhtautua, luetun tiedon kriittisyys on oltava hanskassa, sillä muuten helposti hukkuu turhaan tietoon.
Myös Juutilainen mainitsee syyksi tämän, joskin huomattavasti hienommin termein. Professionaalisuuden muutos: siirtyminen individualisesta opettajuudesta kollegiaaliseen opettajuuteen. Tätä jäin pohtimaan, sillä tämä määritelmä ei täysin vastaa sitä mitä itse sanon: ymmärrän Juutilaisen tarkoittavan tässä sitä että opettajat tekevät enemmän yhteistyötä. Itse tarkoitin sitä, että maailma on muuttumassa siihen suuntaan, että kukaan ei ole enää tiedon valtias, vaan opiskelijasi saattaa opettaa sinulle opetussession aikana jotain. Vanhassa paradigmassa tämmöinen ei olisi tullut kuuloonkaan, sillä sehän olisi ollut opettajan arvovallan ja tietämyksen kyseenalaistamista. Minulla tätä oppilailta oppimista tapahtuu lähes päivittäin.
Juutilainen listasi ohjaamisen jäsentämistä ja jakoi ne elämänlaajuisiin osa-alueisiin ja elinikäisiin osa-alueisiin. Teoriamalleja esiteltäessä P-K mainitsikin, että yhteiskunta lataa liian paljon vastuuta koulutusjärjestelmälle ja sille, että jokainen pitäisi pelastaa. Eipä voida. Osuvasti sanottu.
Ohjausmalleista puhuttaessa P-K esitteli Esbroeck & Watts:in vuonna 1996 esittämän mallin, jonka pohjalta käytännössä jokainen oppilaitos maassamme on luonut oman variaationsa mallista. Keskeiset mallin osat ovat: psykososiaalinen tuki, urasunnittelun ohjaus sekä oppimisen ja opiskelun ohjaus. Nämä kaikki tulevat meilläkin työssämme erityisesti esiin. Omassa työssäni huollan luonnollisesti opiskelun ja oppimisen ohjausta ja mikäli opiskelijalle tulee muita tarpeita, ohjaan opiskelijan (joko yksin tai sitten menen tarvittaessa mukaan) toiselle toimijalle (psykologille, opintoneuvojalle tai työhönohjaajalle).
P-K kysyi onko meillä omaa ohjaussuunnitelmaa työssämme. Ei ole, mutta itse (edelleen) pyrin opettamaan tekemällä oppimalla. Mitään pakotettuja ohjeita ei ole, sillä opetus on aina mukautettava jokaiselle oppijalle erikseen. Sen määrää meillä lakikin. Tästä olen kirjoittanut oman blogimerkinnän aiemmin (kts. HOJKS -viesti).
P-K korosti luennossaan urahallintataitoja. Kuulostaa hölmöltä, mutta työelämän kenttä muuttuu nopeammin kuin ikinä aiemmin. Oppijan onkin kyettävä omaksumaan uusia taitoja jatkuvasti, ehkä jopa vaihtamaan alaa täysin. Hieman käsiä heiluttaen onkin sanottu, että nyt koulusta valmistuva joutuukin omaksumaan oman työuransa aikana 7 eri ammattia, eli koulusta valmistuva ei voi tuudittautua siihen että voi tehdä uran samassa yrityksessä läpi ikänsä. Tilanne on täysin eri kuin nykyisillä viisi- kuusikymppisillä, joilla on ollut mahdollisuus luoda ura yhdessä ja samassa paikassa.
Tiedottaminen, neuvonta ja ohjaus. P-K esitti venn-kaaviolla tiedon, neuvomisen ja ohjauksen väliset yhteydet. Opettajan ja ohjaajan etiikka kuulemma joutuu venymään etenkin silloin kun opiskelija haluaisi lopettaa koulunkäynnin. Tietyllä tavalla ymmärrän pointin, sillä jokainen opiskelija on puhtaasti rahaa oppilaitokselle. Meilläkin on laskentapäivät pari kertaa vuodessa, ja opettajana joutuukin tekemään peliliikkeitä että saadaan opiskelija pysymään kirjoilla ainakin laskentapäivän yli. Tällä hetkellä minulla on tilanne, jossa ohjaamani opiskelija on viittä vaille valmis, sillä hänellä on runsaasti hyväksilukuja muualta. Tilanne on kuitenkin se, että 'olisi hyvä, jos opiskelija olisi vielä kirjoilla opiskelijana helmikuussa...'. Tässä tapauksessa emme tietenkään estä opiskelijaa valmistumasta, mutta olemme tarkoituksella passiivisempia kuin keväällä valmistuvien kohdalla. Raakaa, mutta raha puhuu. Opiskelijan rahallinen arvo laskentapäivänä on kalliin auton verran.
Chatissä käytiin keskustelua siitä, miten toinen opettaja oli eksplisiittisesti estänyt opiskelijan osallistumisen Suvin kurssille. Itseäni tämä ihmetyttäisi suuresti ja varmasti kävisin syvällisen keskustelun siitä, miten muilla opettajilla on oikeus päättää siitä kenet kurssilleni otan.
Ohjausprosessina P-K esitti case-study tyyppisen lähestymisratkaisun. Näitä samanlaisia menetelmiä käytetään ohjelmistopuolella paljon, joten tämä oli itselleni tuttua. Toisaalta mukava nähdä, että samoja menetelmiä voidaan käyttää täysin toisilla aloilla.
Toinen mielenkiintoinen malli oli ohjauskeskustelu, jossa selvitetään ongelma, laajennetaan perspektiiviä, luodaan tavoitteet ja suunnitelma tavoitteiden toteuttamiseen ja lopulta arvioidaan toteutuivatko suunnitelmat. Meillä tätä samaa menetelmää käytetään HOJKSeissa. ohjauskeskustelujahan ne pohjimmiltaan ovat. Tästäkin olen kirjoittanut HOJKS:eista puhuessani. Idea on se, että pyritään esittämään haastateltavalle sellaisia kysymyksiä, mihin hän ei pysty vastaamaan yhdellä sanalla (esim. kyllä/ei ), vaan pikemminkin pyritään luomaan kysymyksiä millä pyritään saamaan kiinni se miltä opiskelijasta tuntuu.
Luennon loppupuolella P-K esitteli monta erilaista uutta ohjaustapaa, joista ei käteen paljoa jäänyt käteen. Selkeästi en kykene millään omaksumaan kovin montaa menetelmää kerrallaan. Etenkään sellaisia, mitä en ole itse käyttänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti