Mietelmiä kirjasta ‘Opinnäytetyö ja sen ohjaaminen
Johdatus tutkimusprosessin hallintaan, Juha T. Hakala, 1999.’
Opinnäytetyön ohjaaminen on minulle itselleni suhteellisen tuttua, sillä olen pitänyt “Tieteellisen kirjoittamisen kurssin” yliopistolla kahdelle eri ryhmälle vuoden 2011 aikana. Luonnollisesti olen ollut myös oppivana osapuolena kyseisellä kurssilla, erilaisilla ohjelmoinnin laboratoriokursseilla, parilla seminaarityökurssilla ja tietenkin progradu -kurssilla. Huvittuneena huomasinkin, että tehtävän 3.5 kaikki kirjallisuus käsitteleekin juuri tieteellistä kirjoittamista. No, katsotaan josko sieltä tulisi mitään uutta. Epäilen tosin... :)
Harmikseni Hakala käsittelee teoksessaan lähes ainoastaan akateemisia opinnäytetöitä (kuten kandin tutkielmaa tai progradua), eikä käytännössä lainkaan sellaisia näyttötöitä mitä itse tällä hetkellä ohjaan. Toisaalta vinkit ja ideat ovat helposti siirrettävissä näyttötöihin.
Oppijan kannalta tutkimusprosessi on aina lähes samankaltainen, riippumatta siitä mikä opinnäytetyön aihe on. Opinnäytetyötään aloittaessaan oppijalla on yleensä riittävän hyvät pohjatiedot aiheesta, mutta tutkivan ja tieteellisesti validin ajattelun sijaan oppijaa ohjaa arkiajattelu ja maalaisjärki. Mitä enemmän oppija kerää tietoa aiheesta, sitä enemmän oppija (toivottavasti) näkee asioiden välillä asiayhteyksiä ja oppii analysoimaan tutkimuksensa/näyttönsä kohdetta. Mitä analyyttisempää tiedonhallinta on, sitä helpompi siitä on tuottaa vakuuttavaa tieteellistä tekstiä tai osoittaa osaamisensa näyttötyössään.
Opinnäytetyön onnistumisen kannalta kirjoittajan (ja itseni) mielestä on substanssia tärkeämpää se miten ohjattavaa ohjataan. Kirjan kirjoittaja pitää erityisen tärkeänä sitä, että ohjaaja on kiinnostunut oppijan työstä eikä puuhaa ohjaussession aikana omia töitään. Tästä olen täysin samaa mieltä, sillä itselleni on sattunut opintojeni aikana pariin kertaan ohjaaja, joka on muodollisesti täysin pätevä, jopa professoritason henkilö, mutta henkisesti ohjaaja on ohjaustilanteessa ollut täysin toisaalla. Vastaukset olen aina kysymyksiin saanut, mutta eipä ole kovin motivoivaa kysyä ohjaajalta mitään, jos vastaukset ovat tyyliin: “kyllä, jaa, ei, no...”.
Aivan kuten kaikessa muussakin oppimisessa ohjaajan ei tule kuvitella, että sama ohjausmenetelmä toimii kaikille. Ohjaajan tulisikin olla toimissaan ketterä ja tarvittaessa vaihtaa ohjausmenetelmää, mikäli käytettävä ohjausmenetelmä ei oppijalle toimi.
Kirjassa kuvataan hyvin kolme erilaista klassista ohjaustapaa:
Sokrateen menetelmä
Sokrates siirsi taitotietoaan keskustelemalla ja väittelemällä. Ehdottomasti tunnetuin Sokrateen oppilaista oli Platon, joka puolestaan koulutti samalla menetelmällä Aristoteleen. Tyypillinen tapa opettaa oli heittäytyä täysin asiasta tietämättömäksi ja ruveta kyselemään näennäisesti tyhmiä ja itsestäänselvyyksiä asian tiimoilta. Sokrateen tarkoituksena oli saada opetettava kohde ymmärtämään itse asian keskeinen ydin tai vastaavasti osoittamaan mitä keskustelukumppani ei täysin vielä ole asiaa ymmärtänyt. Ohjausmenetelmänä pidän tällaisesta oppijan älyllisestä haastamisesta itse ja käytänkin tästä olevaa variaatiota kouluttaessa opiskelijoita verkkosivustojen tuottamiseen. Menetelmä soveltuu erityisesti niihin tilanteisiin, missä tietoa pitää pohtia ja analysoida monelta eri kantilta. Toisaalta oppijan pitää ymmärtää, ettei ohjaaja tahallaan tee tätä naurunalaiseksi kyselemällä tyhmiä, vaan ohjaajan tulee pitää huoli että oppija on ymmärtänyt kysymysten kuuluvan ohjausmenetelmään.
Verrocchion kisällimenetelmä
Kisällimenetelmät ovat itselleni erittäin tuttuja, sillä tein tästä aiheesta oman Progradu -tutkielmani. Idea tässä on yksinkertainen: Mestari kouluttaa oppipojista kisällejä. Kisällit taas kouluttavat mestarin alaisuudessa uusia kisällejä ja hiovat samalla taitojaan nousten itse mestareiksi. Taitojen hiouduttua tarpeeksi he ovat oppimestarinsa tasoisia ja tasavertaisia kollegoita. Tyypillisesti mestarin arvon saatuaan tuore mestari valmisti itselleen mestarinketjun arvonsa osoittamiseksi.
Kisällimenetelmät soveltuvat erinomaisesti perinteisiin käsityöammatteihin, joissa yksittäiset virheet on suhteellisen helppo havaita ja huonojen työskentelymenetelmien puutteet pystytään havainnollistamaan oppijalle. Käytännössä ohjelmointi ja verkkosivustojen tuottaminen on tämän päivän käsityötä, ja samat käsitöihin liittyvät lainalaisuudet pätevät siihen.
Freudin menetelmä
Freudin ja Jungin välillä vallitsi vahva psykoanalyyttinen suhde, jossa Freud oli autoritaarinen ohjaaja, joka kertoi kuinka asiat tulee tehdä. Meidän kannaltamme tämä on hyvin lähellä perinteistä opettamista, jossa opettaja kertoo oppijalle kohta kohdalta miten oppijan kannattaa toimia. Jung ei kaikista Freudin menetelmistä pitänyt, mutta saavutti silti kiistattomia tieteellisiä tuloksia tämän alaisuudessa työskennellessään. Lopulta kuitenkin autoritaarinen suhde meni karille, ja kaksikon tiet erosivat lopullisesti. Ohjausmenetelmänä tämänkaltainen ohjaaminen lienee kaikista yleisintä, ainakin toisen asteen opinnäytetöitä ohjatessa, vaikka mielestäni menetelmän käyttäminen johtaa helposti siihen, että opinnäytetyöstä tulee ohjaajan työ, jonka opiskelija on vain toteuttanut.
Opinnäytetyön ohjaamisen vaiheet
Opinnäytetyön tekeminen ei pohjimmiltaan eroa juuri mitenkään mistään muustakaan projektista: Ensin suunnitellaan, sitten kerätään kaikki tarvittava aineisto, minkä jälkeen tuotos tuotetaan ja lopussa oma tuotos analysoidaan ja reflektoidaan. Koska kyse on opinnäytetyöstä tämä viimeinen vaihe yleensä toteutetaan työtä ohjaavan henkilön toimesta ja siitä käytetään tällöin nimitystä arviointi. Opinnäytetyötä ohjattaessa on aina muistettava, että näytteen tekijä ei kirjoita / ei tee työtään ohjaajaa, vaan itseään varten.
Suunnittelu
Suunnittelussa opinnäytettä tekevä pohtii ja analysoi mitä on tarkoitus tehdä, milloin, ja millä työkaluilla. Vaiheen toteutus riippuu pitkälle siitä mitä ollaan tekemässä. On aivan eri asia tuottaa ohjelmisto kuin tuottaa tieteellinen tutkimus. Tärkeintä on kuitenkin valita aihe, määritellä tuotos ja tarvittavat komponentit, suunnitella työn yleinen rakenne (esim. luokkarakenne tai sisällysluettelo), määritellä mahdolliset datan keräämismenetelmät, tarvittaessa kehittää alustava teoriarakenne ja tarkistaa että aiheeseen liittyvää materiaalia on riittävästi saatavilla. Mikäli dataa on tarkoitus kerätä, tulee mittarit ja metriikat määritellä.
Aineiston kerääminen ja käsittely
Aineisto kerätään lähdekirjallisuudesta tai vastaavasti tuotteen tilaavalta asiakkaalta ja/tai lopputuotteen sidosryhmiltä. Aineisto käydään huolellisesti läpi ja verrataan sitä käytettävissä olevaan materiaaliin (esim. tieteelliset artikkelit, opettajan materiaalit jne. ) ja tarvittaessa mitataan tarvittavat määreet ja analysoidaan ne.
Opinnäytetyön tuottaminen
Aineiston käsittelyn ollessa valmis, voidaan työtä alkaa työstämään. Mikäli mahdollista tulee mittaustyön tulokset liittää oppijan kehittämään teoriamalliin ja tuottaa niiden pohjalta varsinainen tuotos. Kirjoittajan mukaan opinnäytetyötä tehtäessä aineiston pitäisi olla se mikä työn määrittää. Noinhan se taitaa mennä, joskin itse näen sen siten, että opinnäytetyö on kuitenkin työn tekijän näkemys aineistosta. Mitä tieteellisemmästä opinnäytetyöstä on kysymys, sitä vähemmän opinnäytetyön tekijän pitäisi tehdä omia päätelmiä aineiston pohjalta ja keskittyä vain siihen mitä aineisto tarkalleen ottaen sanoo. Kausaliteetti kun ei kerro korrelaatiosta.
Kirjoitetun opinnäytetyön päämäärä on tiedon välittäminen ja tieteellinen dialogi. Ne opinnäytetyöt mitä toisella asteella ohjaan kuvaavat kuitenkin tekijänsä osaamista ja niiden avulla oppija pyrkii osoittamaan osaamisensa. Niiden tuottaminen ei ole täysin toteutettavissa Hakalan esittämin keinoin, sillä kuten jo mainittua, Hakala keskittyy akateemisten opinnäytetöiden ohjaamiseen.
Arviointi
Kolmikantaperiaatteen mukaisesti ohjaajan ei tulisi itse arvioida ohjatun työtä, vaan työn tulisi tarkistaa joku ohjausprosessista riippumaton henkilö. Akateemisessa maailmassa tämä onnistuu helposti, sillä lukijoita on yleensä saatavilla runsaasti, mutta toisen asteen koulutuksessa ei aina ole saatavilla toista henkilöä, joka olisi taito tasoltaan riittävän osaava arvioimaan sitä miten opiskelija asiat osaa. Näin ainakin omassa työssäni valitettavasti käy, sillä olen käytännössä ainut talossa, joka osaa verkkoteknologioita opettaa tai edes ylipäätään tietää niistä mitään.
Väli- ja loppuarvioinnissa tulee kuitenkin muistaa se, että oppija on laittanut aikaa ja energiaa työhönsä, joten palautteen tulisi olla kriittistä, asiallista, asiassa pysyvää ja vilpitöntä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kritiikkiä saisi antaa. Päin vastoin. Opinnäytetyö on oppimiskokemus, ja hyväkään opinnäytetyö ei yleensä ole täydellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti