Kokoava arviointi, 3.1

Opintojakso 3.1 on opintojaksoista pisin ja ehkä myös rakenteeltaan sekavin. Ensimmäiset puserrukset opintojen eteen teimme jo toukokuussa ja viimeistään elokuun lähipäiväksi luulin, että opintopisteet lähtevät kasaantumaan siitä. Vaan eipä mennyt ihan niin, sillä 3.1:llä aloitimme ja siihen myös lopetamme.

Ensimmäisellä lähipäivällä meitä varoilteltiin kovasti kurssien kuormittavuudesta ja oletinkin kuormituksen olevan erittäin kovaa. Toisaalta yliopiston puolelta kollegani sanoi näiden ‘olevan helpoimmat opintopisteet mitä hän on koskaan tehnyt’. Jännityksellä odotin mikä sitten on lopputulema.

Opintojakso koostui oman osaamisen kartoittamisesta, opintosuunnitelman tekemisestä, henkilökohtaisista kehityssuunnitelmista (HEKS) ja pienryhmätoiminnasta (PITS). Oma osaaminen tuli kartoitettua ensimmäistä HEKS -dokumenttia kirjoiteltaessa ja se olikin ensimmäinen vaihe, jolloin joutui pohtimaan sitä mitä oikeasti osaa ja mitä ei. Oma HEKSin ensiversioni olikin suhteellisen pitkähkö, kymmenisen sivua. Koin että sitä kirjoittaessa jouduin oikeasti analysoimaan työtäni ja käyttämiäni menetelmiä ja tarkastelemaan omaa tekemistäni käytännössä ulkopuolelta. Kirjoittaminen oli antoisaa, mutta huomattavasti arvokkaammaksi koin keskustelut opettajaohjaajani kanssa, sillä vasta keskustellessani Anun kanssa minulle kristallisoitui se mitä tässä ollaan tekemässä ja millaista työpanosta tämä edellyttää. HEKSin keskusteluja meillä oli yhteensä kolme kappaletta: yksi alussa, toinen talvella ja kolmas nyt opintojen päättymisen häämöttäessä. Keskustelut olivat aina yhtä antoisia ja toimivia: ne vahvistivat kerta kerralta tunnetta, että tässä ollaan aivan oikealla alalla. Onneksi.

Ryhmätyöosio, PITSit, olivat mielestäni opintojen parasta antia, sillä itselleni arpoutui erinomainen ryhmä, jossa olimme kaikki aivan erilaisia ja erilaisuutemme takia saimme mielettömän paljon erilaisia näkökulmia asiaan kuin asiaan. PITSien mielekkyys aivan varmasti jakaa mielipiteitä, sillä ryhmätöiden työstäminen on täysin kiinni siitä miten hyvä ryhmä itselle arpoutuu. Pohdimmekin tänään kolmannessa (ja viimeisessä) PITS -keskustelussa sitä miten hyvä tuuri meillä loppujen lopuksi kävi, sillä ensimmäisen lähipäivän perusteella ei voinut mitenkään tietää millaisten persoonien kanssa on tekemisissä. Meillä työt jakautuivat tasaisesti ja kaikki ryhmämme jäsenet palauttivat lupaamansa aineistot aina ajallaan ja ajallaan oltiin myös aina sovituissa Skype -palavereissa. Varsinaisten PITS -raporttien täyttäminen oli lähinnä turhauttavaa pakkopullaa, mutta uskon sen olevan välttämätöntä niille ryhmille, joilla ei asiat mene yhtä sujuvasti kuin meillä.

Opintojen kuormittavuus kolahti kohdalle ainoastaan yhden kerran loka-marraskuussa, jolloin monen kurssin deadlinet osuivat kohdalleen samaan aikaan. Siinä tuli sykittyä koko viikonloppu hommia tehden. Muutoin opinnot ovat olleet erittäin leppoisia ja minulle jäikin tunne, että erityisesti tässä verkkototeutuksessa on jätetty runsaasti aikaa teknologian kanssa härväämiselle. No, itselleni työkalut olivat pääpiirteisäin tuttuja, joten aikaa ei niiden kanssa painimiselle juurikaan mennyt. Niin...ja puolet opinnoista (eli kasvatustieteen perusteet) oli suoritettuina jo yliopiston puolella, joten nyt kun hommat ovat kasassa, voin yhtyä yliopistokollegani mielipiteeseen siitä, etteivät nämä opinnot nyt mitenkään erityisen kuormittavia olleet. Kiitos!

PS: PITS kolmosen tallenteet löytyvät täältä ja toinen osa täältä

Kokoava arviointi: 3.4

3.4 kokonaisuus on kaikista oppimiskokonaisuuksista työmäärältään laajin. Kurssin vetäjät voisivat hieman miettiä ovatko kaikki nämä osa-alueet miten tarpeellisia, sillä osa (ainakin verkkoluennot) tuntuivat olevan kokonaisuuden kannalta epäoleellisia.

Aivan alussa tekemämme lukupiiriraportti pohjusti mukavasti koko opintojaksoon.  Toisaalta sen hyvyys tai huonous riippunee täysin luettavasta materiaalista. Itselleni osui erinomainen kirja, jossa kuvattiin mitä monenlaisimpia opetusmenetelmiä. Ja juuri näitä opetusmenetelmiä olin tullut koulutukselta hakemaan. Varsinaisesti mitään uutta en niistä oppinut, mutta se antoi minulle ammatillisen turvallisuuden tunteen, sillä luettu materiaali validoi käyttämieni opetusmenetelmien pedagogisen viitekehyksen. (Ai että miten hieno lause!)

Kolme verkkoluentoa tuntuivat olevan irrallinen kokonaisuus, joiden katsominen ja kommentointi oli lähinnä pakkopullaa. Jotain niiden merkityksellisyydestä kertoo sekin, etten nyt enää kolme kuukautta myöhemmin muista mitä ne käsittelivät. No, tulipahan tehtyä. Parantamista olisi sekä sisällöissä, että teknisessä toteutuksessa. Luentoja verkossa ei voida pitää samoin kuin luentosalissa, ja tämä lieneekin suurin haaste tulevia kurssisuorituksia suunniteltaessa. Hyvää esimerkkiä voi vilaista vaikkapa coursera.org:ista tai Helsingin Yliopiston tietojenkäsittelytieteenlaitoksen ylläpitämästä ohjelmoinnin MOOCista. .

Opetusharjoittelusuunnitelman pohtiminen oli tehtävänä mielenkiintoinen, etenkin kun siihen sai niin paljon aikaa (ts. heti alusta saakka tiesimme millainen kokonaisuuden tulisi rakenteeltaan olla), ja sain pohtia kokonaisuuden rakentamista rauhassa. Näyttötyöt osuivat suunnilleen annetulle ajankohdalle ja ne olivatkin luonnollinen valinta aiheeksi. Näyttötöiden ohjaamisessa sain kuitenkin näytettyä kollegoille millaista erityisopettajan työ käytännössä kiireisimmillään voi olla. Niitä toisia tunteja, jolloin mitään ei tapahdu ja opiskelijat ovat erittäin itsenäisiä, ei jaksa katsoa kukaan. Ei edes itse opettaja. Suurin osa näistä kurssilla tuotetuista teksteistä onkin tuotettu juuri tuollaisilla tunneilla... Kuten tämäkin teksti.

Tuntikäsikirjoituksen tuottaminen ei tuottanut suurta tuskaa, sillä näyttökokonaisuuden alussa oli sen verran selvät sävelet, että tiesin suht tarkalleen mitä tuleman pitää. Ja aika pitkällehän se kohdalleen osuikin.

Oman YTOn suhteen olen tyytyväinen, sillä saimme tuotettua siitä sellaisen kun halusimmekin. Alussa hieman harmitti kun siihen osallistui vain pari henkilöä, mutta loppujen lopuksi se on ehkä parempikin, sillä näin sessiosta tuli tiiviimpi ja aidosti yhteistoiminnallinen. Muiden YTOja pohdin juuri edellisessä postauksessani, eikä mielipiteeni niistä ole muuttunut.

Kurssin pihvi oli opetuksen seuranta ja oman opetuksen avaaminen muille. Omista opinnoistani on sen verran vähän aikaa, että minua ei kauheasti motivoinut mennä muiden opetuksia seuraamaan vaan vaihdoin painotuksia päittäin. Tämä oli itseni kannalta erinomainen ratkaisu, sillä jokaiselta opetukseni seuraajalta sain hieman muista poikkeavaa palautetta ja jouduin vastakkain sen kanssa, että ehkä en olekaan opettajana vielä niin hyvä mitä olin itselleni uskotellut. Isoimmat puutteet ovat siinä, millaisen etäisyyden otan oppilaisiin. Näin läheisellä kontaktilla olen pikapikaa pulassa, sillä voimani ehtyvät nopeasti. Sen olen huomannut jo nyt: usein opiskelijoiden tullessa samaa matkaa kohti itähelsinkiä, jättäydyn puolessa välissä käymään kaupassa, sillä työasioiden pohtiminen ja miettiminen vielä kotimatkallakin on liian kuluttavaa. Sen juuri ja juuri jaksaa työpäivän ajan, mutta kotimatkalle haluaisi jo rauhoittua.

Opetuskokeilumenetelmänä testissä ollut musiikki tuntui toimivan näin pienessä ryhmässä erinomaisesti ja jokaisella kerralla opiskelijat muistivat pyytää musiikin päälle, joskaan eivät sitä aina heti alussa keksineetkään kysyä. Aion käyttää sitä toistekin, kunhan ryhmä on vain tarpeeksi pieni, jotta jokaisen mielimusiikki pääsee tuntumaan yhteistä listaa soitettaessa.

Kauttaaltaan tämä kokonaisuus on se, minkä koen olevan opettajan varsinainen tulikoe ja pätevyyden mittari: jos tämä on suoritettuna, on jo osaamisensa puolesta valmis opettaja. Muut kokonaisuudet ovat vain tukemassa tätä. Ja nyt kun se on tehtynä, on olo sen mukainen! (Voisko sen skumpan avata jo?!)

YTOt ja niiden analysointi

Osallistuin kolmeen eri YTOon ja olen vahvasti sitä mieltä, että nämä olisivat kauttaaltaan toimineet huomattavasti paremmin lähipäivän ohjelmanumerona kuin virtuaalisina kokouksina tai tekeleinä. Yhteistoiminnallisten tehtävien tekeminen netin yli ei tuntunut kauhean hyvin toimivan ja kokeilemistani kolmesta mallista ainoastaan yhdestä jäi positiivinen maku. Viimeisen suoritan esittelemällä ns. lumipallo -metodin.

Facebook - “Tehotytöt - Opettajan voimavarat”

Tehotytöt kehittivät facebook -toteutuksena päivittäin raportoimis YTOn, jossa oli viikon jokaiselle päivälle vaihtuva teema. YTOn aikana saimme pohtia mm. mitkä asiat työssämme auttavat jaksamaan ja vastaavasti myös niitä tekijöitä, jotka haittaavat työssä jaksamistamme.  Koitin käydä lukemassa tässä vaiheessa mitä sinne onkaan tullut sepustettua, mutta valitettavasti ryhmä on jo suljettu ja sisältöön en pääse enää käsiksi.

Yhteistoiminnallisena menetelmänä tämä oli kaikista suorittamistani YTO:ista paras, sillä siinä koki tekevänsä yhdessä muiden kanssa hommia (tuli aidosti keskusteltua aiheesta), toisin kuin muissa YTOissa, jotka lähinnä tuli suoritettua suorittamisen ilosta. Tai pakosta.

Facebook - “KaSaRi - Tarinateatteri”

Tarinateatterin ideana oli yhdessä pohtia miten saada typerästi käyttäytyvä opiskelija takaisin ruotuun ilman, että opiskelija menettää tovereidensa silmissä kasvojaan. Ideana tälläinen toimintamenetelmä oli mitä mainioin, mutta osallistujien runsaasta määrästä johtuen tuntui, että kaikki oleellinen oli jo sanottuna siinä vaiheessa kun itse YTOon liityin. Vastasin toki oman näkemykseni mukaan, mutta eipä siitä kauheasti yhteistoiminnallisuutta jäänyt. Taisin yhden tai kaksi kommenttia omaan viestiini saada enkä kokenut että niihin vastaaminen tuo kokonaiskeskustelulle lainkaan lisäarvoa.

Idea kokonaisuudessa oli hyvä, toteutukseen olisin kaivannut joko pienempiä ryhmiä tai sitten useamman vaihtuvan tehtävän, joita olisi saanut rauhassa pureksia. Tämä jäi hieman valjuksi.

YTO Räppiä yhdenvertaisuudesta

Yhteistoiminnallisuusräppi innosti alkuun kovasti, sillä sen toimintamalli oli täysin erilainen muista tarjolla olevista YTOista poiketen. Aloitin tekemisen reippaasti, mutta jo ensimmäisen osavaiheen jälkeen huomasin, että muut osavaiheet ovat täysin riippuvaisia muiden tekemisestä. Eipä se riippuvuus muiden tekemisistä muutoin olisi haitannut, mutta YTOn ylläpitäjät olivat jättäneet aikataulut tarkoituksella auki. Itse kävin muutamaan kertaan katsomassa olisivatko muut saaneet hommiaan eteenpäin jotta voisin jatkaa ja koska en saanut hommaa edistettyä silloin kun olisi ollut aikaa, jäi koko YTOn suorittaminen puolitiehen. Tulos se on tämäkin.

Hieman paremmalla ohjeistuksella ja aikataulutuksella tämä olisi varmasti ollut YTOjen voittaja-ainesta. Nyt se jäi rammaksi. Harmi.

Neljäs YTO - Lumipallomenetelmä

Koska en neljään YTOon ehtinyt, ohjeistettiin ohjeissa esittelemään itsenäisesti jokin yhteistoiminnallinen menetelmä. Esittelen tässä ns. lumipallomenetelmän, jota olen onnistuneesti käyttänyt opettaessani yliopistolla.

Valmistelut: Opiskelijoille annetaan aineisto luettavaksi. Opettaja on laatii aineiston perusteella kiperiä ja keskustelua kirvoittavia kysymyksiä.

Menetelmä: Opiskelijoiden luettua materiaalinsa, jaetaan opiskelijat pareiksi. Opettaja esittää ensimmäisen kysymyksen (mitä provokatiivisempi, sitä parempi) ja opiskelijat keskustelevat aineistosta kysymyksen valossa. Kun kysymys on käsitelty (= puheensorina vaimenee), laajennetaan ryhmiä siten, että pareista muodostetaan neljän hengen ryhmiä.

Opettaja esittää näin muodostuneille ryhmille uuden, toisesta kulmasta aineistoa tarkastelevan, kysymyksen. Keskustelun annetaan taas porista kunnes keskuteltavaa ei enää ole. Kolmannessa (ja viimeisessä) vaiheessa neljän hengen ryhmät kasautuvat kahdeksanhengen ryhmiksi ja opettaja esittää aineiston yhteen vetävän kysymyksen. Keskutelua jatketaan kunnes valmista.

Itse kokeilimme tätä vielä kahdella portaalla (16 henkeä ja 32 henkeä), mutta niissä keskustelu ei ollut enää hedelmällistä, vaan ryhmästä pari puhuivat ja loput puuhasivat omiaan.

Suosittelen siis menetelmää käytettäessä jättämään ryhmäkoon tuohon korkeintaan kahdeksaan henkeen, jotta keskustelu on vielä yhteistoiminnallista eikä parin primusmoottorin hallinnoimaa.

Tästä, ja monesta muusta YTO -menetelmästä löytyy lisää amokin sivuilta: 

http://www.oamk.fi/amok/oppimat/LO/Opetusmenetelmat06a/html/yhteistoim_.html

Opetuskseni seuranta 15.3, Anne A.

15.3 Anne A., 6h

Ullan lisäksi minulla oli Anne seuraamassa tuntejani perjantaina. Anne tuli hieman tuntien alkamisen jälkeen, joten en ehtinyt Annea briiffaamaan. Ja ehkä parempi niin. Annea hämmästytti se miten ahkeria ja toimeliaita opiskelijani tunnilla olivat. Kuten muista kommenteista saamistani palautteista voi lukea, ei asia aina ole näin. Liekö näillä tunneilla ollut sen verran kiire, etteivät opiskelijat juurikaan ehtineet facebookkia miettimään. Anne ihmetteli palautteessaan sitä, miten kärsivällisesti jaksan opiskelijoitani ohjata ja ohjeistaa selittäen samat asiat uudelleen ja uudelleen. Palautteiden perusteella olen itsekin siihen alkanut kiinnittämään huomiota ja tiedostan entistä vahemmin sen, että se on erityisopetuksen luonne, ei perusopetuksen.

Itseni kannalta oli mielenkiintoista havaita miten erilaisia palautteita sain eri ihmisiltä saman opetussession aikana. Ne eivät kuitenkaan olleet mitenkään ristiriidassa keskenään.

Lisäksi Anne esitti pohtivan kysymyksen soittamani musiikin laillisuudesta. Opetustunnit lienevät julkisia tilanteita, jolloin musiikin soittamiseen tarvitaan TEOSTO:lta lupa. Toisaalta soitan musiikkia palvelun kautta, josta itse maksan palveluntarjoajalle (Spotify) , joka tilittää soitetusta musiikista TEOSTOt. Miten sitten on? Saanko soittaa musiikkia vai rikoinko juuri tekijänoikeuksia?

Rupesin tätä pohtimaan ja löysinkin siihen vastauksen opettajan tekijänoikeudet -sivustolta.

http://www.opettajantekijanoikeus.fi/2011/10/spotifyn-kaytto-opetuksessa/

Lyhyesti: “...kun pääset musiikkiin käsiksi joko maksamalla kuukausimaksua tai kuuntelemalla mainoksia, on sinulla myös oikeus esittää kappale opetuksessa.”, eli musiikkia saa soittaa opetustilanteessa, edellyttäen ettei sitä soiteta painetulta medialta. Kieroa, mutta laillista.

(30h/20h tai 45h/45h )

Oman opetukseni seurantaa, Ulla P.

15.3. Ulla P., 6h

Ulla tuli paikalle hyvissä ajoin ennen tuntien alkamista. Ennen tuntien alkamista istuessamme kahvilla pyysin häntä kiinnittämään huomiota erityisesti siihen miten läheisesti kommunikoin opiskelijoiden kanssa, sillä kaikki aiemmat tarkkailijat olivat huomauttaneet minulle siitä, että ainakin ulkopuolelta katsoen näyttää siltä, että minulla on liian isämäinen suhtautuminen opettamiseen ja se on ehdottomasti sellainen asia, josta haluan eroon. Aivan kuten Maj-Lis edellisellä viikolla sanoi, tuo liika läheisyys kuluttaa erittäin paljon ja olin kiinnittänyt siihen aiemmin viikolla erityistä huomiota. Pidimme päivän mittaan pari taukoa, jolloin juttelimme opiskelusta erityisoppimismaailmassa Ullan ja Annen kanssa. Kummallekin heistä erityisoppiminen oli käsitteenä hieman vieras ja sain avata sitä heille aika runsaasti. On se kuitenkin sen verran vieras verrattuna perus oppimistilanteeseen missä tahansa muualla. Oppijoiden tuen tarve on kuitenkin selkeästi suurempi erityisopetuksen puolella kuin mitä se on normaalikouluissa.

Ullalta sain palautteen seuraavana iltana. Ulla kommentoi ettei hän ainakaan huomannut liiallista läheisyyttä opetuksessani, joten kaiketi olen saanut sitä petrattua parempaan suuntaan. Pitää kuitenkin pitää huolta siitä, ettei se vahingossakaan lipsahda takaisin sinne ‘isäasteikolle’.

Aivan kritiikittä en kuitenkaan välttynyt, sillä Ulla huomioi asian, jonka olen itsekin huomioinut jo heti opettajuuteni alkuvaiheessa: minulla on paha taipumus ruveta auttamaan opiskelijaa liiaksi ja liialti. Eli otan hiiren aivan liian nopeasti omaan käteeni ja rupean helposti tekemään opiskelijan puolesta asiaa. Tämä on toisinaan perusteltua, sillä usein opiskelijat ovat saaneet koodinsa niin pahasti solmuun, että ainut tapa selvittää opiskelija takaisin selville vesille on palauttaa koodi sellaiseen pisteeseen, että oppija voi ymmärtää sen, mitä kyseinen koodi tekee.

MUTTA...

Kyllä usein teen opiskelijoiden puolesta myös oikeasti helppoja toimenpiteitä, etenkin silloin kun opiskelijat näyttävät turhautuneen oppimiseen ja siihen miten haastavaa tämä on. Lisäksi Ulla nosti esiin ongelman, mitä en ollut tajunnut olevankaan: haastan kyllä oppijaa keksimään asian ytimen itse, mutten kuitenkaan anna hänelle aikaa oikeasti pohtia vastausta ja mahdollisuutta keksiä ratkaisua itsenäisesti ennen kuin tartun toimeen ja näytän miten asia tehdään. Pitää ehdottomasti kiinnittää myös tähän kysymysten asetteluun ja etenkin vastausten odottamiseen enemmän aikaa!

(24h/20h tai 39/45h)

Oman opetukseni seurantaa - Maj-Lis

8.3 Maj-Lis K., 6h

Maj-Lis saapui paikalle jo varttia yli yhdentoista ja ehdimmekin vaihtaa pari sanaa ennen opetuksen alkua. Maj-Likselle erityisopetuksen luonne oli tuttua ja hieman jännityksellä odotinkin millaista palautetta ammattimaiselta työnohjaajalta tulee. Varsinainen opetustilanne eteni mielestäni normaalisti ja pidimme pitkän session aikana yhden varttitunnin tauon, jonka aikana saimme vaihdettua kahviossa pari sanaa. Oli hämmästyttävää havaita miten tarkasti Maj-Lis pystyi noin lyhyellä tarkkailulla osumaan opiskelijoiden diagnooseissa. Opiskelijoiden erityistuen tarve oli selkeästi Maj-Likselle erittäin selkeää. Päivän päätteeksi istuimme alas työhuoneeseeni ja Maj-Lis antoi palautteen suullisesti. Varsinaisiin opetusmenetelmiin hän ei kiinnittänyt huomiota, mutta ensimmäinen asia jonka hän oli pistänyt merkille oli läheinen suhde opiskelijoihin. Hän huomautti, ettei suhde opiskelijoihin ole mitenkään seksuaalinen vaan pikemminkin isällinen, huvittuneena huomautin, että myös Eeva ja Anu ovat tuosta täysin samasta asiasta maininneet. Maj-Lis kuitenkin selitti miten kuluttavaa noin läheisen opettaja-opiskelija -suhteen ylläpitäminen on ja huomautti, että se kuluttaa minut loppuun muutamassa vuodessa. Lisäksi hän huomautti, että noin läheisissä suhteissa on aina mukana se vaara, että ne helposti tahattomasti muuttuvat sisällöltään sellaisiksi, että niihin muodostuu seksuaalinen jännite. Tyhmempikin tajuaa ettei se ole mitenkään toivottava tilanne ja se viimeistään sai minut ajattelemaan läheisen opiskelijasuhteen haitallisuutta. Läheisessä opiskelijasuhteessa on etuna se, että pääsee lähelle opiskelijan mielenmaisemaa ja sen kautta saa erittäin tarkan kuvan siitä mitä opiskelija osaa ja mikä hänelle on hankalaa ja miksi.  Selkeästi minun on mietittävä täysin uudelleen sitä miten kartoitan opiskelijan osaamista toisella tavalla. Tosin näin pienissä ryhmissä se etäisemmäksi jääminen on varmasti haasteellista, mutta toisaalta.. Se on asia joka on vain opittava. Vielä minulla ei ole havaintoa miten sen teen.  Mahdolliseksi ratkaisuehdotukseksi Maj-Lis nosti vertaisoppimisen, sen että opiskelijat auttaisivat toinen toistaan. Tätä pitää ehdottomasti hyödyntää tulevilla kursseilla, tälle opintojaksolle se ei enää mitenkään ehdi, sillä näyttötöiden palauttaminen häämöttää jo.

Maj-Lis antoi palautetta myös työskentelyergonomiasta ja huomautti että työskentely asentoni ovat erittäin huonoja. Pitää ilmeisesti myös tarkkailla sitä miten työpisteelläni istun ne hetket kun siinä kerkeän istumaan. Samaten pitänee muuttaa työskentelyasentoja myös silloin kun istun opiskelijan tukena.

Ehdottomasti paras palaute minkä olen saanut tämän kurssin aikana (ei sillä että muutkaan olisivat huonoja olleet)!

(18/20h tai 33/45h)

Oman opetuksen seurannat

Jarno, 29.1.2013

Kollegani Jarno oli luokassani tehden omia töitään ja kuunteli samalla sivukorvalla opetustani.
Ryhmä on sama, jota ’peluutan’ opetusharjoittelussani muutoinkin, tämä istunto tosin oli silloin, kun opiskelijat tekivät vasta harjoitusnäyttöä.

Palaute oli aika yhtenevää Anun palautteen kanssa: ihmeen paljon pitää toistaa samoille opiskelijoille samaa asiaa. Jarno ei tutkinnon puolella opeta, joten hän ei näihin kyseisiin opiskelijoihin ollut tutustunut lainkaan. Opetusmenetelmäni on kuulemma erittäin läheinen opiskelijoiden kanssa ja vuorovaikutustilanteita tunnilla oli runsaasti.

Annetun palautteen perusteella tunnistan oman opetukseni annetusta kuvauksesta. Tämän perusteella jäin pohtimaan olisiko peräti paikallaan hieman enemmän vetäytyä näin läheisestä kanssakäymisestä ja tarkoituksella jättäytyä hieman taka-alalle? Tämä pitää pistää hautumaan takaraivoon, mutten taida sitä vielä tämän ryhmän kanssa tehdä.  Tunnin päätteeksi kiitteli onneaan siitä, ettei hoida mun työtäni vaan saa tehdä omaansa. Alan pikkuhiljaa tämän ryhmän kanssa olemaan samaa mieltä. (Tunteja kasassa: 4/20)

Anu M., 5.2.2013

Anu kävi seuraamassa minua näytönaloitustilanteessa. Yllätyksekseni opiskelijoista oli paikalla 4/5. Tunnit etenivät oman työni kannalta aivan normaalisti eikä opiskelijoita  tuntunut lainkaan haittaavan ulkopuolinen tarkkailija. Uskon tämän johtuvan siitä, että opiskelijoille oli tehty selväksi se, että tarkkailija oli tarkkailemassa minua, eikä opiskelijoita.

Anulta saamani palaute oli kauttaaltaan positiivista ja itselleni mielenkiintoisin Anun havainnoista oli se, että opiskelijat kilpailivat huomiosta, eivätkä niinkään oikeasti avusta. Itse olin tähän asti pitänyt avunpyyntöjä täysin aiheellisina ja sännännyt suunapäänä auttamaan opiskelijan apua pyytäessään. Tämä on seikka, johon täytyy ehdottomasti puuttua, sillä en todellakaan halua ruveta kenellekään varaisiksi. (Tunteja kasassa: 8/20)

Eeva R.,  15.2.2013

Eeva tuli seuraamaan minua perjantain tunnille yhdeltä puolikahdentoista sijaan, sillä aikataulusuunnitelmamuutosten takia olin aamupäivällä tarkastamassa opiskelijan työssäoppimistilannetta.
Eevan tultua paikalle hän istui luokan perälle tekemään muistiinpanojaan. Oli erittäin mielenkiintoista havaita miten yhteneviä Eevalta ja Anulta saamani palautteet ovat. Eevan käynnille olin jo ehtinyt sulatella Anulta saamaani palautetta ja pyrinkin tietoisesti välttämään suuna päänä auttamaan syöksymistä.

Eeva pohti palautteessaan opiskelijoiden keskittymiskykyä teoriaopintojen aikana. Aika vähän täällä pystyy teoriaa opettamaan, vaan suuri osa opista menee opiskelijoille ainoastaan tekemisen kautta. Tämä on meillä talon laajuinen päätös, joka toki sopii minulle erinomaisesti.

Palautetta sain taas kerrakseen ja se vahvistaa ajatusta edelleen siitä, että olen oikealla alalla. Ja se on hyvä! (Tunteja kasassa: 12/20)