Ensimmäinen oikea opetuskokeilu

Viime viikolla oli puhetta siitä, että musiikin käyttäminen opetuksen tukena saattaa saada opiskelijat keskittymään tekemiseensä paremmin. Pointtina keskusteluissamme oli, että musiikin on oltava opiskelijalle itselleen mieleistä, jotta se saavuttaa tehonsa. Musiikin tehoa oppimisessa on tutkittu laajalti (esim.[1][2] ), mutta nopealla googletuksella paras kotimainen lähde oli progradu -tutkielma Jyväskylän yliopistolta vuodelta 99. [3]

Tänään minulla oli pieni viiden hengen ryhmä ja päätin testata menetelmää käytännössä. Kartoitettuani tilanteen opiskelijoilta sain suusanallisen vastauksen, ettei musiikki ketään häiritse, vaan sen käyttämistä suorastaan toivottiin. Eli ei muuta kun läppäri kiinni luokan kaiuttimiin, spotify päälle ja opiskelijoille ilmoitus, että saavat kukin käydä laittamassa haluamiaa biisejä biisilistaan. Biisilistan tekoon meni aikaa arviolta kymmenisen minuutia, mikä ei ollut suhteettoman paljoa kahdeksan tunnin opetussession kokonaiskestosta.

Tilanne oli opiskelijoille yllättävä ja hieman jännittävä. Jännittävyys ilmeni sillä, että opiskelija halusivat ehdottomasti käytävän oven olevan kiinni, etteivät muut opettajat kuule musiikkia ja tule kieltämään heiltä tätä jännittävää lisää, joka opintoihin oli tälle päivälle ilmennyt. Musiikki todella lisäsi motivaatiota tehtävien tekemiseen ja tavallisesta poiketen opiskelijat viettivät välitunnit luokassa tehtäviä tehden ja minun pitikin patistaa opiskelijoita pitämään pieniä taukoja. Päivän mittaan opiskelijat muuttivat hieman biisilistaansa, mutta sen säätämiseen kulunut aika korvaantui moninkertaisesti kohonneella työskentelymotivaatiolla ja väliin jätetyillä tauoilla. Opiskelijat olivat  koko päivän silminnähden erittäin keskittyneitä ja saivat valtavasti aikaiseksi työpäivän aikana.

Välitunneilla toiset opiskelijat kävivät ihmettelemässä uutta testissä olevaa opetusmenetelmää ja osa opiskelijoista valittikin, etten heidän tunneillaan soittanut koskaan musiikkia. Päädyin vain toteamaan, että kukaan ei sitä ollut tajunnut pyytää, joten ei ollut aiemmin tullut mieleeni. Selitys upposi. Opettajat eivät juurikaan tätä menetelmää kommentoineet, ainoastaan yksi opettaja kävi ihmettelemässä 'discoa', joka luokassa vallitsi.

Aivan kaikkien ryhmien kanssa en tätä kuitenkaan lähtisi kokeilemaan, sillä osaa opiskelijoista musiikki saattaa merkittävästi häiritä ja etenkin meidän oppilaitoksessamme opiskelijoista osa on sen verran ujoja, etteivät välttämättä uskalla sanoa musiikista mitään vaikka kokisivatkin sen häiritseväksi.

Riittävän pienellä ja tutulla ryhmällä voin kuitenkin suositella kokeilemaan tätä menetelmää.

[1] Music Enhances Learning, Campabello, Nicolette; De Carlo, Mary Jane; O'Neil, Jean; Vacek, Mary Jill, 2002

[2] Music, Informal Learning and the School: A New Classroom Pedagogy, Lucy Green, 2008

[3] Musiikki kokonaisvaltaisessa opetuksessa, Siru Anttila ja Katja Hietapakka, 1999, https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/10731/santtila.pdf?sequence=1 (haettu 17.9.2012)

Lähipäivä 11.9

Päivä alkoi opeohjaajamme pitämällä esittelyluennolla OpenSpace -menetelmästä.

Menetelmä oli itselleni täysin vieras ja ohjaajan esittämä tulkinta menetelmän toimintamallista upposi itselleni erittäin hyvin. Menetelmässä ensimmäisenä keräsimme opettajaopiskelijoiden kehittämissuunnitelmia, tarkemmin sanottuna millaisia ongelmia opettajaopiskelijat ovat ratkaisemassa ja jaottelimme ne ryhmiksi taululle. Oma kehityskohteeni on näyttötöiden ohjaaminen, sillä koen näyttöjen ja työharjoittelun ohjaamisen itselleni suureksi haasteeksi. Haaste se on siksi, etten koe saaneeni tarpeeksi koulutusta näyttötöiden ohjaamiseen. 

Ryhmiin jakamisen jälkeen jalkauduimme ja pääsimme ryhmässä keskustelemaan aiheista. Meillä ongelmaksi muodostui määrittely siitä, miten opetus, ohjaaminen ja opetuksen ohjaaminen erotetaan toisistaan.

Ryhmätyöskentelyn jälkeen meidät ohjattiin kulkemaan tilassa ja tarkastelemaan muiden ryhmien kasaamia töitä. Alunperin minulle osoitettiin kaksi mahdollista ryhmää ja suositeltu että olisin liikkunut niiden välillä. Tulostaulua katsoessani havaitsin, että tuo toinen ryhmä ei olisi ollut itselleni mieluinen. Käytännössä ainoastaan yhdessä toisessa, verkkotyökalujen käyttöönotossa, olisi ollut itselleni mieluisia aiheita ja pointteja - joskaan ne eivät suoraan omaan kehittämishankkeeseeni liity. 

Mielenkiintoisen verkkokurssiryhmän pohdinto siitä pitäisikö alustan olla avoin vai suljettu kiinnosti erityisesti, sillä kummassakin lähestymistavassa on puolensa ja väitänkin ettei tähän oikeaa vastausta ole. Jos olisi aivan pakko valita, kallistuisin suljettuun, sillä suljetussa ympäristössä (vahvojen) mielipiteiden esittäminen on helpompaa eikä voi anonymiteetin taakse piiloutua.

Ryhmien tuotokset käytiin läpi esittämällä kysymyksiä tuotokset tehneille ryhmille. Purkutilannetta en kuitenkaan pitänyt yhtä antoisana kuin keskustelutilannetta. Tämä varmasti johtui osaltaan siitä, etten kokenut muiden ryhmien aiheita itselleni kovinkaan läheiseksi. Erityisesti pidemmät puheenvuorot aiheuttivat luento-ilmiön, jossa kuuntelijana oma ajatukseni karkasi täysin pois aiheesta. Nopealla vilkaisulla ympärileni näytti siltä, etten suinkaan ollut ainoa...

Tuotosten purkamisen jälkeen siirryimme hyvin ansaitulle lounastauolle.

Lounaan jälkeen käsittelimme Pecha Kucha -menetelmän käytön tehtävään 3.5. Haasteeksi osoitettiin punaisen langan rakentaminen nopeatempoiseen esitykseen ja teknisistä ongelmista mainittiin äänitiedoston tekeminen ja liittäminen esitykseen. Toinen huomattava tekijä on se, että lokakuun loppu ja marraskuun alkupuoli on opiskelujen kannalta suhteellisen rankka pläjäys. No, eipä auta muu kun puristaa.

Loppupäivästä teimme tehtävän 3.3 kohtaa 4. Tuula ja Sari tekivät minulle kysymykset, joihin vastaan kunhan ehdin. Tomakselle jää tuottamani datan analysointi ja analysoidun datan puhtaaksi kirjaaminen.

Päivän viimeinen tehtävämme oli ns. happy sheetin tekeminen, eli palautteen kerääminen. Toteutimme sen Google Formilla. Form on työkalu, jolla kyselyn saa tehtyä noin minuutissa.

Lähipäivä 10.9

Odotukseni lähipäiviltä eivät olleet mitenkään korkealla, sillä toukokuun perusteella tiedossa oli turhautumista ja tuntikaupalla tylsyyttä. Onneksi pääpaino maanantaina oli oman pienryhmän toiminnassa. Pienryhmätyötä tehdessä myös tehtävien rajaukset selkenivät entisestään. Tehtävät tuntuivat alustavasti suhteellisen helpoilta ja etukäteen peloteltu kuormittavuus näytti jäävän (onneksi) melko mitättömäksi. Toisaalta se saattaa johtua siitä, että minulla ei ole lapsia ja kuormittavat kasvatustieteen tehtävät on jo suoritettu. Ryhmämme vahvistui uudella henkilöllä, Tomaksella, joka liittyi ryhmäämme lopettaneen Patrikin tilalle. Tervetuloa Tomas!

Päivän aikana oli mukava havaita miten tehokas oma ryhmämme on ollut verrattuna muihin paikalla olleisiin ryhmiin. Olemme varsin timanttisia!

HEKS -kirjallinen tuotos ja HEKS-keskustelun hyödyllisyys

Odotin paljon HEKS-keskustelulta, sillä opeopinnot ovat suhteellisen pahasti hakusessa. Keväällä peloteltiin että työmäärä tulee olemaan todella runsas, mutta toistaiseksi työmäärä ei ole juurikaan vakuuttanut. HEKS-raportin kirjoittaminen aiheutti luonnollisesti hampaiden kiristystä. Minulla oli koko kesä aikaa tehtävän tekemiseen, mutta tietenkin raportin tekeminen aloitettiin lauantaina, kun deadline oli sunnuntai-iltana. Tietenkin.

Raporttia kirjoittaessa tehtävät hieman hahmottuivat, mutta kysymyksiä jäi vielä runsaasti. Tulevana keskiviikkona (onneksi) on aika opeohjaaja Anun kanssa.

HEKS -keskustelu

Typerä opekokous pakotti siirtämään sovittua HEKS -aikaa tunnilla eteenpäin. Opeohjaaja jousti ja saimme kuin saimmekin sovittua ajan välittömästi opekokoukseni jälkeen. Työpaikkani WLAN osoitti taas hienoutensa eikä yhteys ollut alkuun kovin vakaa. Onneksi oli puhelin taskussa, jonka avulla sain jaettua itselleni nettiyhteyden. Keskustelussa saimme käytyä opintojen kaaren läpi ja opintokokonaisuuden rakenne selveni. Keskustelu oli kokonaisuudessaan erittäin hyödyllinen. Kelpasi.

Ensimmäinen luokanvalvojuus

Hetki on vierähtänyt edellisestä merkinnästä. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Isoin merkittävä tekijä on töiden alkaminen ja oman luokan saaminen. Luokanvalvojuus on itselleni uusi haaste ja erityisesti erityisopettajan työ alkaa tämän myötä hahmottumaan itselleni. Viime vuonna sain keskittyä täysin opettamiseen ja opettajuus ei yksilöityä ja räätälöityä opetusta lukuun ottamatta juurikaan eronnut aiemmasta opettajuudestani. Luokanvalvojuuden myötä pääsin, tai näkökulmasta riippuen jouduin, näkemään syyt erityisoppimisen taustalla ja pitämään HOJKS -keskustelutilanteita [1] opiskelijoideni kanssa. HOJKS:eissa opiskelijoiden yksittäiset avuntarpeet kartoitetaan ja luodaan opiskelijalle yksilöllinen opetussuunnitelma, joka sisältää suunnitelman myös siitä miten opiskelijaa tuetaan oppimaan.

Nopeasti voisi kuvitella, että kaikkien opiskelijoiden kanssa keskusteleminen olisi helppoa ja mukavaa jo ihan tutustumismielessä,  mutta keskutelutilanteet ovat henkisesti erittäin uuvuttavia, sillä HOJKS-tilanteissa jouduin ensikertaa silmätysten erityisopetuksen todellisen  luonteen kanssa - opiskelijoilla on oikeasti haastavia ongelmia, joiden syitä en ollut valmistautunut kohtaamaan. Ongelmat itsessään eivät ole minulle haaste, vaan se mistä opiskelun vaikeuteen liittyvät ongelmat johtuvat. Ensimmäisen keskustelukierroksen jälkeen  heräsin tajuamaan sen, mistä erityisoppijuudessa on todella kyse. Opiskelijat itse tekevät matkan oppimiseen ja opettajan tehtävä on  mahdollistaa tämä matka. Saattaa kuulostaa kliseeltä, että jokaista on tuettava ja ohjattava mahdollisuuksien mukaan, mutta omassa työssäni se on eri tavalla välttämättömyys, sillä opiskelija ei välttämättä itse ole syystä tai toisesta kykenevä oppimaan itsenäisesti. Normaalissa opetuksessa opetukseen ja oppimiseen liittyvät ongelmat ovat yleensä motivaatioon tai henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen liittyviä, erityisopetuksessa kyse on

usein diagnosoidusta ja lääketieteellisestä syystä, minkä takia oppiminen ei 'normaalein' menetelmin onnistu. Useassa tapauksessa opiskelija on aiemmissa  opinnoissaan leimattu laiskaksi ja tyhmäksi, vaikka opiskelijalla olisi palava halu oppia, mutta se ei vaan onnistu. Keskustelutilanteissa tämä turhautuminen on käsinkosketeltavaa. Se uuvuttaa.

Opettajan opinnot ovat mukava lisä ammatilliseen työkalupakkiini, mutta uskon kuitenkin tämän olevan itselleni tämän vuoden suurin haaste. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö opinnoista olisi välitöntä hyötyä työhöni. Niistä on. :)

[1] http://fi.wikipedia.org/wiki/HOJKS