Kurssisivulla suositellaan useaa näennäisen päällekäistä työkalua käytettäväksi.
Miksi? Ei kykene ymmärtämään, liekö tavoitteena saada opettajaopiskelijat tutustumaan useaan eri työkaluun?
Eikö yksi työkalu per tarve riittäisi?
Räikein päällekäisyys on Slideshare-palvelu. Se tekee täysin saman, minkä meille ohjatun Google-Docs -tuoteperheen Presentation -työkalu tekee. Slideshare on siis yksi ylimääräinen kirjautuminen jo kymmenien muiden muistettavien verkkopalveluiden joukossa. Google-tili taas edellytettiin jo valmiiksi... Toki Slideshare:ssa näyttää olevan tuki Facebook (ja twitter)-kilkkeelle, mutta onko se oikeasti tarpeellinen? Eikö tuotosta voi halutessaan jakaa linkkinä, jolloin myös Facebook parsii sivusta esikatseluversion? Toki usea 'likettäminen' kasvattaa tuotteen tekijän virtuaalijatketta, mutta en itse sille näe tarvetta.
Slidesharen toinen iso ongelma on kalvosulkeisissa itsessään. Sulkeiset ovat mielestäni oppimisen kannalta yhtä tehokkaita kuin kirjallinen kuulustelu osaamisen kartoittajana: opiskelija poimii ainoastaan keskeiset tärpit ja kokonaiskuva jää uupumaan. Itse olen siirtynyt kokonaan pois kalvoista, ja kieltämättä toivon, ettei meidän tällä kurssilla pidä ainoitakaan kalvosulkeisia pitää. Pecha Kucha esitykseni / esityksemme aion toteuttaa suoraan ajastamalla Prezin ajastimet 20 sekunnille. Oppimisen kokonaisuuden kannalta se on huomattavasti tehokkaampaa kuin perussulkeiset.
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
maanantai 28. toukokuuta 2012
Sähellystä tekniikan kanssa
Ensimmäinen viikko takana, suuri osa ajasta meni aivan kaikkeen muuhun kuin VESPA-hommiin. Vaan minkäs teet: työt (ja arvioinnit!) puskevat päälle ja uusi peli verottaa kiitettävästi aikaa.
Onneksi meillä on sovittuja deadlinejä, joista haluaa pitää kiinni, sillä ryhmän jäsenet ovat ilmaiseet olevansa vaativia. :) Sehän sopii! Pitkälle sen takia tämänkaltaiseen ryhmään halusinkin!
Suurin osa viikon haasteista koostui Google-Site:sin kanssa sähellyksestä. Teknologia jota ei ole käyttänyt vaatii aina pienen hetken tutustumista. Onneksi tämä oli taattua Google-laatua, ja käyttöliittymä oli varsin intuitiivinen kunhan sai logiikasta kiinni. Myös kaksi muuta sovittua taskia on tehtyinä. Kirjoista valitsin Niskalan artikkelin [1] ja Otalan työhyvinvointi opuksen [2]. Työhyvinvointi on tärkeää, mutta ei itseäni lähellä. Toivottavasti teos avaisi uuden näkökulman asiaan ja tulisi opittua opuksesta jotain. Tosin olen sen suhteen hieman skeptinen, sillä Kasvatustieteen Perusteet -opintokokonaisuuksissa iso osa opetetusta asiasta oli melkoista käsien heiluttelua ja tutkijoiden havaintoja asioista: "Suattaapa tuo olla näin taih sitten ei..."
Ei kovin eksaktia tiedettä..
[1] Niskanen & Tynjälä. 2012. Työelämätaitojen kehittämisen mallit korkeakoulutuksessa. Aikuiskasvatuslehti 1/ 2012.
[2] Otala, L-M. & Ahonen, G. 2003. Työhyvinvointi tuloksen tekijänä. Helsinki: WSOY.

tiistai 22. toukokuuta 2012
Ensimmäinen blogimerkintä...
Kurssipäiväkirja, itkupotkuraivarialusta, opitun asian reflektointi ja oman taitotiedon jakaminen. Siinäpä tämän blogin tarjonta lukijalle.
Ohjeistukseksi tuli, että blogimerkintöjen ei tulisi olla tieteellisiä, vaan oman näkemyksen esittämiseen suunnattuja posteja. Tekstini eivät tule olemaan, ainakaan näillä näkymin, täysin sunäitis ohjeistuksen mukaisia ajatuksen virtaa olevia viestejä, vaan tulen lisäämään viitteitä ja sitä kautta ne pitävät sisällään edes jonkinlaisen tieteellisen viitekehyksen.
Eipä tästä tällä kertaa enempää, tarkoituksena oli kuitenkin testata bloggerin toimivuutta julkaisualustana.
- Seise

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)